| has gloss | fin: Miehen kunnia (En mans ära) on suomalainen draamaelokuva vuodelta 1943. Se pohjautuu nimimerkki Marja Orsin alkuperäiskäsikirjoitukseen. Nimimerkin takana oli luultavasti Elsa Soini. Elokuvan punaisena lankana on romaani Miehen kunnia, joka on ollut melkoinen menestys 1930-luvun Suomessa. Sen kirjoittajan henkilöllisyyteen kuitenkin liittyy epäselvyyksiä, joita nuori Virve Vainio ryhtyy selvittämään. Seuraa tilinteko Virven ja kustannusjohtaja Kaarlo Auerin välillä. Samalla paljastuu yllättäviä yhteyksiä elokuvan päähenkilöiden välillä. Lähestyvä suursota puolestaan langettaa varjonsa elokuvan romanttisiin kuvioihin. Televisiossa Miehen kunnia esitettiin ensi kerran 5. marraskuuta 1966. Elokuva on mustavalkoinen. |