| Finnish |
| has gloss | fin: Taisteluplaneetta Galactica on Ronald D. Mooren luoma yhdysvaltalainen sci-fi-televisiosarja, jota esitettiin alun perin vuosina 2004–2009. Sarja kertoo Cylon-robottien tuhoaman ihmiskunnan viimeisten eloonjääneiden pakoretkestä avaruuden halki Taisteluplaneetta Galactica -avaruusaluksella ja heidän kamppailustaan löytää uusi koti tarujen myyttiseltä planeetalta nimeltä Maa. Sarja perustuu löyhästi vuosina 1978–1979 esitettyyn samannimiseen televisiosarjaan. Sarjan pääosissa nähdään muun muassa Edward James Olmos, Mary McDonnell, Katee Sackhoff, Jamie Bamber, James Callis, Grace Park ja Tricia Helfer. Taisteluplaneetta Galactica alkoi kaksiosaisena minisarjana vuonna 2003, ja varsinainen televisiosarja alkoi vuotta myöhemmin minisarjan toimiessa sen pilottijaksona. Televisiosarjaa esitettiin vuosina 2004–2009 yhteensä neljän tuotantokauden ja 73 jakson verran. ja The Plan vuonna 2009. Sarjan pohjalta on tehty myös spin-off-sarja Caprica, joka alkoi Yhdysvalloissa 22. tammikuuta 2010. Suomessa Taisteluplaneetta Galacticaa on esittänyt Nelonen. |
| lexicalization | fin: Taisteluplaneetta Galactica(2003) |
| lexicalization | fin: Taisteluplaneetta Galactica |
| Polish |
| lexicalization | pol: Battlestar Galactica |
| Russian |
| has gloss | rus: Звёздный крейсер «Галактика» — трёхчасовой фантастический мини-сериал, придуманный и спродюсированный Рональдом Д. Муром и Дэвидом Эйком. Режиссёром выступил . Фильм был показан телеканалом SyFy в двух частях 8-9 декабря 2003 года. В первый день его посмотрело около 3,9 миллионов зрителей, во второй — 4,5 миллиона . |
| lexicalization | rus: Звёздный крейсер «Галактика» |